Heipähei ja hauskaa viikonloppua kaikille.
Ajattelin tulla lyhyesti kirjoittamaan suuren uutisen; THE PÄIVÄ ON TIEDOSSA. Hieman yli viikko sitten sain puhelun Oysista, ja siellä jonohoitaja kertoi että noin 4 viikon päästä, tarkemmin sanottuna 9.2 olisi minulla leikkaus, jos minulle vain aika sopisi.
No tottahan se sopisi!
Olin niin innoissani. Ja olen vieläkin. En voi käsittää sitä että asia jota olen vuosia mielessäni miettinyt, toivonut, rukoillut.. Asia josta olen niin kauan haaveillut, toteutuu vain 21 yön päästä.
Toki minua myös hieman jännittää ja pelottaa, mutta sehän kuuluukin asiaan. Onneksi osaan kuitenkin luottavaisin mielin uskoa lääkäreiden ammattitaitoon sekä minimaalisiin prosentteihin epäonnistumisissa ja pahoissa komplikaatioissa.
Enedieetti on sujunut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tosi hyvin. Veden juominen on tullut tavaksi (saan juotua noin 3 kertaa enemmän vettä kuin mitä normaalisti olen aina juonut), suklaanutrilett maistuu ihan siedettävältä, ellei jopa ihan hyvältäkin (varsinkin kun pitää sitä vähän aikaa pakkasessa ennen kuin sen nauttii), ja olen onnellinen; jaksan tehdä enemmän ja olen pirteämpi yleisesti ottaen.
Minulla jatkui koulu (yliopiston toinen vuosi siis menossa) joululoman jälkeen nyt tämän viikon maanantaina, ja minä jaksoin todella hyvin olla luennoilla, ja opiskella aamusta pitkälle iltapäivään väsymättä ja nuupahtamatta. Olen niin iloinen asiasta! Ja se että tiedän että kun alan laihtumaan ja pienemään enemmän, jaksan entistäkin paremmin, saa minut todella onnelliseksi. Parasta!! Rakastan niin paljon elämää.
Ok, sivuraiteille meni nyt.
Mutta pointti on nyt se että leikkauspäivä on tosiaan 9.2. Menen osastolle 07.00 ja siitä se sitten lähtee. Edellisenä perjantaina, eli 6.2 käyn leikkaustaedeltävissä verikokeissa.
Lähtölaskenta alkaa. 21!
<3: N
ps. Anteeksi sekasikiöpostaus. En jaksanut kunnolla keskittyä kirjoittamiseen ja sen jäsentämiseen, sillä minulla on tässä kesken kandiaiheen työstäminen ja muut kouluhommat.
pps. Rakastakaa elämää, itseänne, ympärilläolevia ihmisiä ja asioita. NIIN MINÄKIN!
xoxo.
lauantai 17. tammikuuta 2015
tiistai 30. joulukuuta 2014
4. Ene
Erittäin niukkaenergiainen dieetti on nopea ja tehokas laihdutusmenetelmä, jossa saadaan päivittäin enintään 800 kilokaloria.
Dieetin aikana elimistö menee paastotilaan, jolloin näläntunne häviää ja laihtuminen on erittäin nopeaa. Nopeassa laihtumisessa riittävä proteiinien saanti on tärkeää, jotta lihasmassaa ei menetetä liikaa. (http://www.huippukuntoon.fi/paino/ene-dieettiviikko)
Ennen lihavuusleikkausta jokainen leikattava käy läpi 3-5 viikon mittaisen ene-jakson, jonka tarkoitus on saada pienennettyä maksan ympärillä olevan rasvan määrää. Tämä siis helpottaa kirurgin työtä leikkauksen aikana. Tarkoitus ei siis ole vain laihtua, vaan pääasiallinen tarkoitus enelle juurikin on tämä sisäelinrasvan vähentäminen.
Vaikka itse en ole saanut vielä leikkausaikaa, päätin aloittaa jo enen. Tämä johtuen siitä että viimeisten kahden kuukauden aikana painoni on pompsahtanut 7 kiloa ylöspäin! Kamalaa. Tuntuu niin tukalalta ja tunnen, kuinka siitä johtuen myös aivopaineeni on noussut pilviin. Päähän särkee, takaraivo humisee, niskat on jumissa ja silmät on välillä vähän sumeina.
Nyt on menossa enedieettini toinen päivä, ja tähän asti on sujunut oikein hyvin. Nälkä ja mieliteot on olleet aika pahoja, mutta uskon että kun aikaa menee tarpeeksi eteenpäin, nekin helpottavat. Lisäksi light-juomat ja vesi auttavat pahimpaan tuskaan.
Paino kun aloitin enen oli tasan 150 kg. Nyt suunta alaspäin! Tavoitteenani on ennen leikkausta painaa 128 kiloa. Eli 22 kiloa enen avulla yritän saada pois. Jos ja kun onnistun, olen niin maan ylpeä itsestäni että en tiedä miten päin olisin!!
Enestä vielä sen verran niille jotka ei tiedä;
Syön 5 nutrilettpussia päivässä suklaapirtelöä, ja lisäksi korkeintaan 500 grammaa kasviksia. Vettä juon (tai ainakin yritän saada juotua) lähemmäs kolme litraa. Mitään muuta en saisi syödä. Nyt kuitenkin kun aion olla kauemmin kuin 4 viikkoa (jonka lääkäri minulle määräsi suoritettavaksi ennen leikkaustani), lisään varmaan jonkin proteiinilisän silloin tällöin ruokavaliooni. Tämä tarkoittaa siis esimerkiksi 100 grammaa maustamatonta kanaa, tai yhtä rasvatonta raejuustopurkkia /päivä.
Tsemppiä kaikille jotka eneilevät samaan aikaan kuin minä! Me pystytään tähän!!
Nyt alan iltapuuhiin poikani kanssa (rytmitkin on meillä aika niin ja näin, kun minulla ei ole luentoja ja poika täten ei ole päiväkodissa!) ja huomenna ajateltiin käydä Hoplopissa ja ilotulitukset katsomassa!
<3: N
Dieetin aikana elimistö menee paastotilaan, jolloin näläntunne häviää ja laihtuminen on erittäin nopeaa. Nopeassa laihtumisessa riittävä proteiinien saanti on tärkeää, jotta lihasmassaa ei menetetä liikaa. (http://www.huippukuntoon.fi/paino/ene-dieettiviikko)
Ennen lihavuusleikkausta jokainen leikattava käy läpi 3-5 viikon mittaisen ene-jakson, jonka tarkoitus on saada pienennettyä maksan ympärillä olevan rasvan määrää. Tämä siis helpottaa kirurgin työtä leikkauksen aikana. Tarkoitus ei siis ole vain laihtua, vaan pääasiallinen tarkoitus enelle juurikin on tämä sisäelinrasvan vähentäminen.
Vaikka itse en ole saanut vielä leikkausaikaa, päätin aloittaa jo enen. Tämä johtuen siitä että viimeisten kahden kuukauden aikana painoni on pompsahtanut 7 kiloa ylöspäin! Kamalaa. Tuntuu niin tukalalta ja tunnen, kuinka siitä johtuen myös aivopaineeni on noussut pilviin. Päähän särkee, takaraivo humisee, niskat on jumissa ja silmät on välillä vähän sumeina.
Nyt on menossa enedieettini toinen päivä, ja tähän asti on sujunut oikein hyvin. Nälkä ja mieliteot on olleet aika pahoja, mutta uskon että kun aikaa menee tarpeeksi eteenpäin, nekin helpottavat. Lisäksi light-juomat ja vesi auttavat pahimpaan tuskaan.
Paino kun aloitin enen oli tasan 150 kg. Nyt suunta alaspäin! Tavoitteenani on ennen leikkausta painaa 128 kiloa. Eli 22 kiloa enen avulla yritän saada pois. Jos ja kun onnistun, olen niin maan ylpeä itsestäni että en tiedä miten päin olisin!!
Enestä vielä sen verran niille jotka ei tiedä;
Syön 5 nutrilettpussia päivässä suklaapirtelöä, ja lisäksi korkeintaan 500 grammaa kasviksia. Vettä juon (tai ainakin yritän saada juotua) lähemmäs kolme litraa. Mitään muuta en saisi syödä. Nyt kuitenkin kun aion olla kauemmin kuin 4 viikkoa (jonka lääkäri minulle määräsi suoritettavaksi ennen leikkaustani), lisään varmaan jonkin proteiinilisän silloin tällöin ruokavaliooni. Tämä tarkoittaa siis esimerkiksi 100 grammaa maustamatonta kanaa, tai yhtä rasvatonta raejuustopurkkia /päivä.
Tsemppiä kaikille jotka eneilevät samaan aikaan kuin minä! Me pystytään tähän!!
Nyt alan iltapuuhiin poikani kanssa (rytmitkin on meillä aika niin ja näin, kun minulla ei ole luentoja ja poika täten ei ole päiväkodissa!) ja huomenna ajateltiin käydä Hoplopissa ja ilotulitukset katsomassa!
<3: N
maanantai 29. joulukuuta 2014
3. Preoperatiivinen käynti
Hei ja hyviä jouluja ja ihanaa uutta vuotta kaikille!
Elikä nyt kerron hieman leikkaustaedeltävästä käynnistä Oysissa, joka minulla oli 21.11.2014.
Minua tämä päivä oli erityisesti jännittänyt jo kauemmin aikaa, sillä tiesin että tuolla käynnillä tehtäisiin gastroskopia ( wikipedia: gastroskopia eli mahalaukun tähystys on menetelmä, jota käytetään ruokatorven, mahalaukun ja ohutsuolen alkuosan tutkimisessa.) Olin soittanut noin viikkoa ennen toimenpidettä osastolle ja pyytänyt että minulle tehtäisiin se nk. humautuksessa, ja se kuulemma onnistuisi.
Menin aamulla aikaisin Oysiin ja odottelin hoitajaa joka kutsuisi minut sisään huoneeseensa. Noin 20 minuutin odottelun jälkeen menimme erilliseen isoon huoneeseen jossa oli noin 10-20 tyhjää sänkyä. Makasin niistä yhdelle ja hoitaja laittoi minulle tipan käteen. Se oli vähän farssi; onnistui vasta 3lla kerralla, peukalonvarresta... Sitten sain odotella lääkäriä noin puoli tuntia (aikataulu oli myöhässä, vaikkakin olin ensimmäinen jonossa). Käytin ajan netissä surffailuun ja torkahteluihin; olin nukkunut edellisenä yönä vain alle 2 tuntia.
Jossain vaiheessa hoitaja tuli hakemaan minut tutkittavaksi, ja matka tutkimushuoneeseen tuntui pelottavalta, ja pitkältä. Sisällä huoneessa näin leikkaavan kirurgini Vesa Koivukankaan (joka myös siis tekisi minulle tämän gastroskopian), sekä muutaman hoitajan jotka avustaisivat häntä. Esittelin alkuun itseni ja sen jälkeen varmistin että saanhan jotain nukuttavaa tai hyvin paljon rauhoittavaa ainetta kehooni tipan kautta. Kirurgi sanoi että joo, laitetaan jotain...... JOTAIN !?!?!?! Kauhu valtasi kehoni. Kuulin kun lääkäri sanoi hoitajalle että laitetaan 1 tai 2 mg sitä tai tuota, johon väliin kauniisti sitten ilmaisin mielipiteeni että LAITA SE 2, se on aivan hyvä.
Minut asetettiin makuulle leikkauspöydälle, ja hetkessä yksi hoitaja piti minua selkäpuolelta kiinni ja rauhoitteli minua silittämällä selästä. Lääkäri ja toinen hoitaja oli minun edessäni ja ei mennyt aikaakaan kun näin tämän tähystyskameran, joka kohta tulisi lävistämään (kyllä, siltä se tuntui) yläosan kehostani. Naurahdin kärsivästi ja muutaman kyyneleenkin tirautin, mutta olin silti aika kovis. Suuhuni laitettiin muovinen härpäke joka piti suuni auki toimenpiteen ajan.
Sitten näinkin kun kirurgi alkoi työntämään kameraa/letkua suuhuni. En ollut lähellekään HUMAUTETTU, ja tunsin ettei saamani rauhoittavat auttaneet yhtään, ja liikehdinnästäni ja ilmeistäni johtuen lääkäri huomasi asian, ja määräsi sitten minulle laitettavaksi lisää lääkkeitä menemään. No, ei sillä että nekään kauheasti olisi tilannetta auttaneet, mutta kivasti ajateltu :)...
Toki olin semirauhassa tähystyksen ajan, enkä esim vetänyt letkuja ylös suustani, en pahemmin itkenyt, ja olin muutenkin aika reipas. Mutta siis se olo mikä oli siinä kun letku oli sisälläni! Se oli jotain sanoinkuvaamattoman iljettävää, omituista ja suoraansanottuna paskaa. Siinä pöydällä maatessani mietin monta kertaa että miten sitä kuvaisin sitä oloa mikä minulla oli, ja tulin siihen lopputulokseen että se tuntui siltä kuin pyörivä palava puuhalko olisi lävistänyt yläosan kehostani.
Kyllä, niin se oli. Mutta selvisin ja loppujen lopuksi aika meni hurjan nopeaa. Noin 8 minuuttia niin tilanne oli ohi. Se auttoi myös kun lääkäri sanoi että olin todella hyvä ja yllättävän rauhallinen (vaikkakin ääni päässäni huusi lääkärille 1000 kertaa että LOPETA! SEIS!), ja että tämä on todennäköisesti elämäsi viimeinen gastroskopia, ja että tämä täytyy tehdä jotta mahalaukun ohitusleikkaus voitaisiin tehdä.
Toimenpiteen jälkeen lääkäri sanoi että leikkausta silmälläpitäen kaikki oli kunnossa; ei löytynyt mitään estettä leikkaukselle. Sivulöydöksenä oli palleatyrä (pieni sellainen), joka leikataan luultavasti sitten ohituksen yhteydessä pois.
Lääkäri sanoi että paras leikkausvaihtoehto minulle on juurikin ohitusleikkaus, ei sleeve tai joku muu lihavuusleikkausvaihtoehdoista. Mahalaukun ohitusleikkaushan on suosituin muoto, ja eniten tutkittu, joten mielissäni olin asian kuultuani.
Hauska juttu oli kun toimenpiteen jälkeen kirurgi tutki minun luitani ja sisuskalujani (pintapuolisesti) leikkausta silmälläpitäen, ja sanoi että ompahan täällä pieni tyttö tulossa... Että minun luut ovat todella pienet ja se hieman vaikeuttaa hänen leikkaustapaansa (en kyllä ymmärtänyt miten, mutta oli kyllä kiva kuulla että pieni tyttö täällä läskien alla asustaa :D).
Gastroskopian jälkeen kävelin toiseen päähän sairaalaa, ja jonotin yhteensä 3 tuntia, jonka aikana kävin puhumassa fysioterapeutin kanssa (opettelimme puhaltamaan pulloon joka edesauttaa leikkauksenjälkeistä limanirrotusta keuhkoista, harjoittelimme asennot miten nousen sängystä ylös helpoiten mahdollisimman vähillä kivuilla, ja teimme palleahengitystä jonka oikeasti opin vasta tuolloin kunnolla; "hengitä niin että olkapäät eivät nouse ylös ja laske alas hengityksesi mukana").
Lisäksi tapasin anestesialääkärin, ja hän kertoi että ovat suunnitelleet minun kohdalleni todella tarkan seurannan aivopaineasioissa, ja että heti leikkauksen jälkeen jos minua vähänkään särkee päähän, minut laitetaan hetisuoraan aivojen magneettikuviin. Syy tähän on se että leikkauksessa voi meillä pseudotumor cerebri-potilailla aivoissa paineet nousta. Lisäksi minua ei leikata aivan perusnormaaliasennossa, vaan hieman pystyssä, johtuen juuri samaisesta syystä. Tuli olo että on todellakin ammattitaitoista väkeä minua alkamassa leikkaamaan ja hoitamaan!
Lisäksi juttelin puolisen tuntia erikoissairaanhoitajan kanssa; tarkistimme kaikki perustiedot aina käyttämistäni lääkkeistä lempijuomiini- ja ruokiini, kävimme läpi edeltävän illan ja aamun ennen leikkausta (pesut yms) ja ylipäänsä koko leikkauskulun ja sen jälkeisen ajan osastolla hoitoineen kaikkineen.
Käynnistä jäi todella hyvä mieli, ja innolla lähdin kotiin odottelemaan seuraavaa etappia tässä matkassa; ryhmätapaamista ravintoterpan kanssa, sekä sitten sitä kivointa; kirjeen saapumista kotiin jossa kerrotaan leikkauspäivämäärä!
9.12 kävin ryhmätapaamisessa Oysissa ravintoterapeuttia näkemässä, ja hän kertoi meille tulevasta enekuurista ennen leikkausta. Eli 4 viikkoa ennen lihavuusleikkausta olemme pussikeittokuurilla; ja tämä ihan sitä varten että maksan ympärillä rasva pienenisi jotta lääkärin on helpompi leikata. Saimme näytepusseja ja hyviä ohjeita, ja ennen kaikkea tsemppiä ja motivaatiota tulevaan!
Kyllä se siitä sitten! Mahtavaa enessä on myös se että saa pudotettua painoa hyvinkin jo ennen leikkausta. Kaikki mitä saa pois on aina kotiapäin ;).
Nyt on 29.12 eikä leikkausaikaa ole vielä tullut. Soitin joulukuun puolessavälissä jonohoitajalle ja hän sanoi että helmikuussa näillä näkymin olisi leikkaus. Jännäisää, ihanaa, pelottavaa, mahtavaa! En malta odottaa uutta elämääni pikkumasuisena.
IHANIA VIIMEISIÄ PÄIVIÄ 2014, ja mahtavaa uutta vuotta 2015! Vuosi 2015 tulee olemaan se vuosi, jolloin minä laihdun! Olen niin onnellinen. <3.
Seuraavassa postauksessa kerron siitä kuinka aloitin enedieetin. Jo tänään.
<3: N
Elikä nyt kerron hieman leikkaustaedeltävästä käynnistä Oysissa, joka minulla oli 21.11.2014.
Minua tämä päivä oli erityisesti jännittänyt jo kauemmin aikaa, sillä tiesin että tuolla käynnillä tehtäisiin gastroskopia ( wikipedia: gastroskopia eli mahalaukun tähystys on menetelmä, jota käytetään ruokatorven, mahalaukun ja ohutsuolen alkuosan tutkimisessa.) Olin soittanut noin viikkoa ennen toimenpidettä osastolle ja pyytänyt että minulle tehtäisiin se nk. humautuksessa, ja se kuulemma onnistuisi.
Menin aamulla aikaisin Oysiin ja odottelin hoitajaa joka kutsuisi minut sisään huoneeseensa. Noin 20 minuutin odottelun jälkeen menimme erilliseen isoon huoneeseen jossa oli noin 10-20 tyhjää sänkyä. Makasin niistä yhdelle ja hoitaja laittoi minulle tipan käteen. Se oli vähän farssi; onnistui vasta 3lla kerralla, peukalonvarresta... Sitten sain odotella lääkäriä noin puoli tuntia (aikataulu oli myöhässä, vaikkakin olin ensimmäinen jonossa). Käytin ajan netissä surffailuun ja torkahteluihin; olin nukkunut edellisenä yönä vain alle 2 tuntia.
Jossain vaiheessa hoitaja tuli hakemaan minut tutkittavaksi, ja matka tutkimushuoneeseen tuntui pelottavalta, ja pitkältä. Sisällä huoneessa näin leikkaavan kirurgini Vesa Koivukankaan (joka myös siis tekisi minulle tämän gastroskopian), sekä muutaman hoitajan jotka avustaisivat häntä. Esittelin alkuun itseni ja sen jälkeen varmistin että saanhan jotain nukuttavaa tai hyvin paljon rauhoittavaa ainetta kehooni tipan kautta. Kirurgi sanoi että joo, laitetaan jotain...... JOTAIN !?!?!?! Kauhu valtasi kehoni. Kuulin kun lääkäri sanoi hoitajalle että laitetaan 1 tai 2 mg sitä tai tuota, johon väliin kauniisti sitten ilmaisin mielipiteeni että LAITA SE 2, se on aivan hyvä.
Minut asetettiin makuulle leikkauspöydälle, ja hetkessä yksi hoitaja piti minua selkäpuolelta kiinni ja rauhoitteli minua silittämällä selästä. Lääkäri ja toinen hoitaja oli minun edessäni ja ei mennyt aikaakaan kun näin tämän tähystyskameran, joka kohta tulisi lävistämään (kyllä, siltä se tuntui) yläosan kehostani. Naurahdin kärsivästi ja muutaman kyyneleenkin tirautin, mutta olin silti aika kovis. Suuhuni laitettiin muovinen härpäke joka piti suuni auki toimenpiteen ajan.
Sitten näinkin kun kirurgi alkoi työntämään kameraa/letkua suuhuni. En ollut lähellekään HUMAUTETTU, ja tunsin ettei saamani rauhoittavat auttaneet yhtään, ja liikehdinnästäni ja ilmeistäni johtuen lääkäri huomasi asian, ja määräsi sitten minulle laitettavaksi lisää lääkkeitä menemään. No, ei sillä että nekään kauheasti olisi tilannetta auttaneet, mutta kivasti ajateltu :)...
Toki olin semirauhassa tähystyksen ajan, enkä esim vetänyt letkuja ylös suustani, en pahemmin itkenyt, ja olin muutenkin aika reipas. Mutta siis se olo mikä oli siinä kun letku oli sisälläni! Se oli jotain sanoinkuvaamattoman iljettävää, omituista ja suoraansanottuna paskaa. Siinä pöydällä maatessani mietin monta kertaa että miten sitä kuvaisin sitä oloa mikä minulla oli, ja tulin siihen lopputulokseen että se tuntui siltä kuin pyörivä palava puuhalko olisi lävistänyt yläosan kehostani.
Kyllä, niin se oli. Mutta selvisin ja loppujen lopuksi aika meni hurjan nopeaa. Noin 8 minuuttia niin tilanne oli ohi. Se auttoi myös kun lääkäri sanoi että olin todella hyvä ja yllättävän rauhallinen (vaikkakin ääni päässäni huusi lääkärille 1000 kertaa että LOPETA! SEIS!), ja että tämä on todennäköisesti elämäsi viimeinen gastroskopia, ja että tämä täytyy tehdä jotta mahalaukun ohitusleikkaus voitaisiin tehdä.
Toimenpiteen jälkeen lääkäri sanoi että leikkausta silmälläpitäen kaikki oli kunnossa; ei löytynyt mitään estettä leikkaukselle. Sivulöydöksenä oli palleatyrä (pieni sellainen), joka leikataan luultavasti sitten ohituksen yhteydessä pois.
Lääkäri sanoi että paras leikkausvaihtoehto minulle on juurikin ohitusleikkaus, ei sleeve tai joku muu lihavuusleikkausvaihtoehdoista. Mahalaukun ohitusleikkaushan on suosituin muoto, ja eniten tutkittu, joten mielissäni olin asian kuultuani.
Hauska juttu oli kun toimenpiteen jälkeen kirurgi tutki minun luitani ja sisuskalujani (pintapuolisesti) leikkausta silmälläpitäen, ja sanoi että ompahan täällä pieni tyttö tulossa... Että minun luut ovat todella pienet ja se hieman vaikeuttaa hänen leikkaustapaansa (en kyllä ymmärtänyt miten, mutta oli kyllä kiva kuulla että pieni tyttö täällä läskien alla asustaa :D).
Gastroskopian jälkeen kävelin toiseen päähän sairaalaa, ja jonotin yhteensä 3 tuntia, jonka aikana kävin puhumassa fysioterapeutin kanssa (opettelimme puhaltamaan pulloon joka edesauttaa leikkauksenjälkeistä limanirrotusta keuhkoista, harjoittelimme asennot miten nousen sängystä ylös helpoiten mahdollisimman vähillä kivuilla, ja teimme palleahengitystä jonka oikeasti opin vasta tuolloin kunnolla; "hengitä niin että olkapäät eivät nouse ylös ja laske alas hengityksesi mukana").
Lisäksi tapasin anestesialääkärin, ja hän kertoi että ovat suunnitelleet minun kohdalleni todella tarkan seurannan aivopaineasioissa, ja että heti leikkauksen jälkeen jos minua vähänkään särkee päähän, minut laitetaan hetisuoraan aivojen magneettikuviin. Syy tähän on se että leikkauksessa voi meillä pseudotumor cerebri-potilailla aivoissa paineet nousta. Lisäksi minua ei leikata aivan perusnormaaliasennossa, vaan hieman pystyssä, johtuen juuri samaisesta syystä. Tuli olo että on todellakin ammattitaitoista väkeä minua alkamassa leikkaamaan ja hoitamaan!
Lisäksi juttelin puolisen tuntia erikoissairaanhoitajan kanssa; tarkistimme kaikki perustiedot aina käyttämistäni lääkkeistä lempijuomiini- ja ruokiini, kävimme läpi edeltävän illan ja aamun ennen leikkausta (pesut yms) ja ylipäänsä koko leikkauskulun ja sen jälkeisen ajan osastolla hoitoineen kaikkineen.
Käynnistä jäi todella hyvä mieli, ja innolla lähdin kotiin odottelemaan seuraavaa etappia tässä matkassa; ryhmätapaamista ravintoterpan kanssa, sekä sitten sitä kivointa; kirjeen saapumista kotiin jossa kerrotaan leikkauspäivämäärä!
9.12 kävin ryhmätapaamisessa Oysissa ravintoterapeuttia näkemässä, ja hän kertoi meille tulevasta enekuurista ennen leikkausta. Eli 4 viikkoa ennen lihavuusleikkausta olemme pussikeittokuurilla; ja tämä ihan sitä varten että maksan ympärillä rasva pienenisi jotta lääkärin on helpompi leikata. Saimme näytepusseja ja hyviä ohjeita, ja ennen kaikkea tsemppiä ja motivaatiota tulevaan!
Kyllä se siitä sitten! Mahtavaa enessä on myös se että saa pudotettua painoa hyvinkin jo ennen leikkausta. Kaikki mitä saa pois on aina kotiapäin ;).
Nyt on 29.12 eikä leikkausaikaa ole vielä tullut. Soitin joulukuun puolessavälissä jonohoitajalle ja hän sanoi että helmikuussa näillä näkymin olisi leikkaus. Jännäisää, ihanaa, pelottavaa, mahtavaa! En malta odottaa uutta elämääni pikkumasuisena.
IHANIA VIIMEISIÄ PÄIVIÄ 2014, ja mahtavaa uutta vuotta 2015! Vuosi 2015 tulee olemaan se vuosi, jolloin minä laihdun! Olen niin onnellinen. <3.
Seuraavassa postauksessa kerron siitä kuinka aloitin enedieetin. Jo tänään.
<3: N
maanantai 24. marraskuuta 2014
2. Matkan alku
Eletään marraskuuta 2013. Olen päässäni pyöritellyt lihavuusleikkautta vaihtoehtona parempaan ja kevyempään elämään, ja paria vuotta aiemmin olemmekin lähettäneet terveyskeskuslääkärin kanssa lähetteen keskussairaalaan koskien kyseistä asiaa. Lähete tuli bumerangina takaisin; ainoa joka puuttui minulta kriteereistä oli dokumentoitu pidempi painonpudotusjakso.
Päätän tuolloin marraskuussa vihdoin, että nyt on aika. Soitan siis terveyskeskukseen ja kerron asiani; ensimmäinen tapaaminen ja punnitus hoitajan kanssa on jo joulukuun alussa. Talven ja kevään aikana käyn hoitajan luona yhteensä noin 8 kertaa, ja samaan syssyyn käyn vielä kaupungin järjestämässä painonhallintaryhmässä 1 krt/2 vko. Laihdun 12 kg eli hieman yli sen mitä täytyykin ettei lähete tulisi takaisin.
Tk-lääkärin kanssa laitamme siis keskussairaalaan lähetteen kesäkuun puolessa välissä, ja siitä päivästä asti odotin paksua kirjettä postiluukun edessä niin toiveikkaana ja niin odottavin tunnelmin että itseänikin välillä vähän nauratti.
Ja tulihan se sieltä sitten; itse asiassa aika piankin! Viikko siitä kun olimme laittaneet lähetteen keskussairaalaan, sain kirjeen jossa oli aika sisätaudeille OYSiin. Aika olisi syyskuun puolessa välissä ja viikko sitä ennen minun tulisi käydä verikokeissa.
Kesä meni aivan hujauksessa ja kohta olinkin jo valmiiksitäytetyt esitietopaperit kädessä matkalla lääkäriin. Jännitti kovasti.. Entä jos minut torpataan heti alkuun? Minun ainoa jäljelläoleva vaihtoehto hukkuisi haaveiden mereen. Päätin kuitenkin että olen reipas ja uskoin että pääsen seuraavaa vaihetta kohti. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Mennessäni oysin sisätautien osastolle ilmottauduin ensin, ja sen jälkeen kävin hoitajalla punnittautumassa ja minut myös mitattiin. (143 kg ja 167.5cm)
Sisätautilääkäri oli suopea ja vaikkei hän paljoa hymyillytkään, ja oli niinsanotusti aika nyrpeä täti, niin silti hän osasi kertoa asiat hyvin ja sanoi myös että seuraavaksi sitten odotan aikaa ravintoterapeutille, jonka jälkeen jos ravintoterapeutti näyttää myös vihreää valoa leikkaukselle, odotan preoperatiivista aikaa ( joka sisältää gastroskopian eli letkunnielennän ja lisäksi kirurgin, anestesialääkärin, fysioterapeutin ja sairaanhoitajan tapaamiset) jonka jälkeen ryhmätapaaminen ravintoterapeutin kanssa, jonka jälkeen sitten itse leikkaus.
Sisätautilääkärin tapaaminen oli perjantaina, ja jo maanantaina tuli kirje postiluukusta! Ravintoterapeutin aika olisi jo viikon päästä maanantaina! Sain myöhemmin tietää ravintoterapeutilta että minulla oli ollut tuuria; olin saanut peruutusajan. Jee!
Ravintoterapeutti oli aivan mahtava ja ammattitaitoinen, tsemppaava henkilö ja hymyilin ja nauroin monesti istuessani siellä hänen kanssaan. Hänen kanssaan katsoimme läpi minun valmiiksi kirjoittamat ruokapäiväkirjat ja hän näytti kohdat joissa vielä voin petrata. Lisäksi minulle tehtiin ahmimiskysely, ja sain siitä onneksi todella alhaiset pisteet. Olin todellakin sopiva ehdokas leikkaukseen! Jee!
Seuraavaksi sitten olikin pari kuukautta taukoa näihin asioihin liittyen, kunnes marraskuun alussa otin ja soitin että missä minun aika preoperatiiviselle käynnille viipyy. Jonohoitaja antoikin sitten heti puhelimessa ajan minulle kahden viikon päästä pre-käynnille leikoon, ja 9.12 ryhmäravintoterapeutin tapaamiseen. Jee!
Preoperatiivisesta käynnistä, joka oli siis 3 päivää sitten perjantaina, kerron sitten seuraavassa postauksessa.
Hiiohoi ja terveheippa!
<3; N
1. Taustoja
Hei ja oikein ihanaa maanantaita ja uutta viikkoa!
Minä aloitan tänään kirjoittamaan blogia. Tämä olkoon ensimmäinen postaukseni.
Helpottaakseni esittelytekstin tekemistä, ajattelin tehdä ranskalaisilla viivoilla taustaa; minusta:
- Olen hieman vanhempi kuin parikymppinen, mutta silti reilusti nuorempi kuin 30. About puolessa välissä mennään
- Luultavasti aion kirjoittaa blogiani anonyymisti, ainakin alkuun. En tiedä vielä jos tilanne muuttuu matkan varrella.
- Olen äiti-ihminen. Poikani on 3-vuotias.
- Opiskelen kieltenopettajaksi yliopistossa.
- Pidän matkustelusta, ja olenkin ollut aiemmin mm. matkaoppaana töissä.
- Olen lihava. Itse asiassa sairaalloisen lihava. Painoindeksini pyörii 50 tietämillä, ja tämänhetkinen luku puntarilla on 145.9 kg! Kyllä. Luit oikein. Sataneljäkymmentäviisipilkkuyhdeksän.
- Olen menossa lihavuusleikkaukseen.
- Olen onnellinen
- Rakastan elämää.
Ainoa asia joka hidastaa elämääni monin tavoin, ja joka aiheuttaa pientä harmia pääni sisällä, on ylipainoni. Se vaikuttaa minuun niin kokonaisvaltaisesti sekä fyysisesti että henkisesti, että toden teolla toivon pian pääseväni pienenemään, laihtumaan, hävittämään rasvojani, kutistumaan. Haluan joku päivä tuntea itseni normaaliksi, juosta, uida taas enemmän kuin 300 metriä kerralla. Haluan mennä lentokoneeseen pelkäämättä että en mahdu istuimeen tai hävetä sitä että joudun aina pyytämään vyöhön jatkopalan. Haluan tanssia 4 tuntia putkeen, pitää silmiä kiinni ja antaa vaan mennä. Haluan istua kanootissa, ottaa aurinkoa bikineissä ilman että täytyy valita rannan eniten piilossaoleva nurkka ja hävetä silmät päästä jos joku sattuu minut näkemään. Haluan jaksaa leikkiä paremmin poikani kanssa, haluan olla energinen ja pirteä. Haluan ratsastaa, hypätä benji- ja laskuvarjohypyn, haluan syödä aina ilman että tunnen häpeää. Haluan lähteä vaeltamaan, ja pyöräillä pitkiä matkoja. Haluan ostaa kauniita vaatteita.Haluan että miehet näkevät minut naisena, kauniina ja ihanana; muutenkin kuin vain kasvoista. Haluan hikoilla ja rehkiä salilla ja harrastaa monia erilaisia urheilulajeja. Rakastan urheilla, mutta en jaksa. Haluan jaksaa. Haluan selättää perussairauteni joka on voitettavissa sillä että kiloni lähtevät laskusuuntaan, haluan elää pitkän elämän. Haluan rakastaa itseäni 100%, ja lisäksi haluan, että joku päivä saisin toteuttaa haaveeni ja olla pieni, haluan astua KEIJUKENKIIN.
No. Tässä nyt oli jonkunnäköistä sekavaa aloittelua tämän kanssa ja toivottavasti jotain selkoa tästä sai.
Seuraavissa teksteissä tulen käsittelemään muun muassa sitä että missä vaiheessa leikkausprosessia olen ja mitä kaikkea on kuulunut tämän matkan sisälle.
Toivon sinulle oikein hyvää ja ihanaa päivänjatkoa, ja toivon että rakastat elämää, niin minäkin!
<3: N
Tilaa:
Kommentit (Atom)