Hei ja hyviä jouluja ja ihanaa uutta vuotta kaikille!
Elikä nyt kerron hieman leikkaustaedeltävästä käynnistä Oysissa, joka minulla oli 21.11.2014.
Minua tämä päivä oli erityisesti jännittänyt jo kauemmin aikaa, sillä tiesin että tuolla käynnillä tehtäisiin gastroskopia ( wikipedia:
gastroskopia eli mahalaukun tähystys on menetelmä, jota käytetään ruokatorven, mahalaukun ja ohutsuolen alkuosan tutkimisessa.) Olin soittanut noin viikkoa ennen toimenpidettä osastolle ja pyytänyt että minulle tehtäisiin se nk. humautuksessa, ja se kuulemma onnistuisi.
Menin aamulla aikaisin Oysiin ja odottelin hoitajaa joka kutsuisi minut sisään huoneeseensa. Noin 20 minuutin odottelun jälkeen menimme erilliseen isoon huoneeseen jossa oli noin 10-20 tyhjää sänkyä. Makasin niistä yhdelle ja hoitaja laittoi minulle tipan käteen. Se oli vähän farssi; onnistui vasta 3lla kerralla, peukalonvarresta... Sitten sain odotella lääkäriä noin puoli tuntia (aikataulu oli myöhässä, vaikkakin olin ensimmäinen jonossa). Käytin ajan netissä surffailuun ja torkahteluihin; olin nukkunut edellisenä yönä vain alle 2 tuntia.
Jossain vaiheessa hoitaja tuli hakemaan minut tutkittavaksi, ja matka tutkimushuoneeseen tuntui pelottavalta, ja pitkältä. Sisällä huoneessa näin leikkaavan kirurgini Vesa Koivukankaan (joka myös siis tekisi minulle tämän gastroskopian), sekä muutaman hoitajan jotka avustaisivat häntä. Esittelin alkuun itseni ja sen jälkeen varmistin että saanhan jotain nukuttavaa tai hyvin paljon rauhoittavaa ainetta kehooni tipan kautta. Kirurgi sanoi että joo, laitetaan jotain...... JOTAIN !?!?!?!
Kauhu valtasi kehoni. Kuulin kun lääkäri sanoi hoitajalle että laitetaan 1 tai 2 mg sitä tai tuota, johon väliin kauniisti sitten ilmaisin mielipiteeni että LAITA SE 2, se on aivan hyvä.
Minut asetettiin makuulle leikkauspöydälle, ja hetkessä yksi hoitaja piti minua selkäpuolelta kiinni ja rauhoitteli minua silittämällä selästä. Lääkäri ja toinen hoitaja oli minun edessäni ja ei mennyt aikaakaan kun näin tämän tähystyskameran, joka kohta tulisi lävistämään (kyllä, siltä se tuntui) yläosan kehostani. Naurahdin kärsivästi ja muutaman kyyneleenkin tirautin, mutta olin silti aika kovis. Suuhuni laitettiin muovinen härpäke joka piti suuni auki toimenpiteen ajan.
Sitten näinkin kun kirurgi alkoi työntämään kameraa/letkua suuhuni. En ollut lähellekään HUMAUTETTU, ja tunsin ettei saamani rauhoittavat auttaneet yhtään, ja liikehdinnästäni ja ilmeistäni johtuen lääkäri huomasi asian, ja määräsi sitten minulle laitettavaksi lisää lääkkeitä menemään. No, ei sillä että nekään kauheasti olisi tilannetta auttaneet, mutta kivasti ajateltu :)...
Toki olin semirauhassa tähystyksen ajan, enkä esim vetänyt letkuja ylös suustani, en pahemmin itkenyt, ja olin muutenkin aika reipas. Mutta siis se olo mikä oli siinä kun letku oli sisälläni! Se oli jotain sanoinkuvaamattoman iljettävää, omituista ja suoraansanottuna paskaa. Siinä pöydällä maatessani mietin monta kertaa että miten sitä kuvaisin sitä oloa mikä minulla oli, ja tulin siihen lopputulokseen että se tuntui siltä kuin
pyörivä palava puuhalko olisi lävistänyt yläosan kehostani.
Kyllä, niin se oli. Mutta selvisin ja loppujen lopuksi aika meni hurjan nopeaa. Noin 8 minuuttia niin tilanne oli ohi. Se auttoi myös kun lääkäri sanoi että olin todella hyvä ja yllättävän rauhallinen (vaikkakin ääni päässäni huusi lääkärille 1000 kertaa että LOPETA! SEIS!), ja että tämä on todennäköisesti elämäsi viimeinen gastroskopia, ja että tämä täytyy tehdä jotta mahalaukun ohitusleikkaus voitaisiin tehdä.
Toimenpiteen jälkeen lääkäri sanoi että leikkausta silmälläpitäen kaikki oli kunnossa; ei löytynyt mitään estettä leikkaukselle. Sivulöydöksenä oli palleatyrä (pieni sellainen), joka leikataan luultavasti sitten ohituksen yhteydessä pois.
Lääkäri sanoi että paras leikkausvaihtoehto minulle on juurikin ohitusleikkaus, ei sleeve tai joku muu lihavuusleikkausvaihtoehdoista. Mahalaukun ohitusleikkaushan on suosituin muoto, ja eniten tutkittu, joten mielissäni olin asian kuultuani.
Hauska juttu oli kun toimenpiteen jälkeen kirurgi tutki minun luitani ja sisuskalujani (pintapuolisesti) leikkausta silmälläpitäen, ja sanoi että ompahan täällä pieni tyttö tulossa... Että minun luut ovat todella pienet ja se hieman vaikeuttaa hänen leikkaustapaansa (en kyllä ymmärtänyt miten, mutta oli kyllä kiva kuulla että pieni tyttö täällä läskien alla asustaa :D).
Gastroskopian jälkeen kävelin toiseen päähän sairaalaa, ja jonotin yhteensä 3 tuntia, jonka aikana kävin puhumassa fysioterapeutin kanssa (opettelimme puhaltamaan pulloon joka edesauttaa leikkauksenjälkeistä limanirrotusta keuhkoista, harjoittelimme asennot miten nousen sängystä ylös helpoiten mahdollisimman vähillä kivuilla, ja teimme palleahengitystä jonka oikeasti opin vasta tuolloin kunnolla; "hengitä niin että olkapäät eivät nouse ylös ja laske alas hengityksesi mukana").
Lisäksi tapasin anestesialääkärin, ja hän kertoi että ovat suunnitelleet minun kohdalleni todella tarkan seurannan aivopaineasioissa, ja että heti leikkauksen jälkeen jos minua vähänkään särkee päähän, minut laitetaan hetisuoraan aivojen magneettikuviin. Syy tähän on se että leikkauksessa voi meillä pseudotumor cerebri-potilailla aivoissa paineet nousta. Lisäksi minua ei leikata aivan perusnormaaliasennossa, vaan hieman pystyssä, johtuen juuri samaisesta syystä. Tuli olo että on todellakin ammattitaitoista väkeä minua alkamassa leikkaamaan ja hoitamaan!
Lisäksi juttelin puolisen tuntia erikoissairaanhoitajan kanssa; tarkistimme kaikki perustiedot aina käyttämistäni lääkkeistä lempijuomiini- ja ruokiini, kävimme läpi edeltävän illan ja aamun ennen leikkausta (pesut yms) ja ylipäänsä koko leikkauskulun ja sen jälkeisen ajan osastolla hoitoineen kaikkineen.
Käynnistä jäi todella hyvä mieli, ja innolla lähdin kotiin odottelemaan seuraavaa etappia tässä matkassa; ryhmätapaamista ravintoterpan kanssa, sekä sitten sitä kivointa; kirjeen saapumista kotiin jossa kerrotaan leikkauspäivämäärä!
9.12 kävin ryhmätapaamisessa Oysissa ravintoterapeuttia näkemässä, ja hän kertoi meille tulevasta enekuurista ennen leikkausta. Eli 4 viikkoa ennen lihavuusleikkausta olemme pussikeittokuurilla; ja tämä ihan sitä varten että maksan ympärillä rasva pienenisi jotta lääkärin on helpompi leikata. Saimme näytepusseja ja hyviä ohjeita, ja ennen kaikkea tsemppiä ja motivaatiota tulevaan!
Kyllä se siitä sitten! Mahtavaa enessä on myös se että saa pudotettua painoa hyvinkin jo ennen leikkausta. Kaikki mitä saa pois on aina kotiapäin ;).
Nyt on 29.12 eikä leikkausaikaa ole vielä tullut. Soitin joulukuun puolessavälissä jonohoitajalle ja hän sanoi että helmikuussa näillä näkymin olisi leikkaus. Jännäisää, ihanaa, pelottavaa, mahtavaa! En malta odottaa uutta elämääni pikkumasuisena.
IHANIA VIIMEISIÄ PÄIVIÄ 2014, ja mahtavaa uutta vuotta 2015! Vuosi 2015 tulee olemaan se vuosi, jolloin minä laihdun! Olen niin onnellinen. <3.
Seuraavassa postauksessa kerron siitä kuinka aloitin enedieetin. Jo tänään.
<3: N
